Eli älysin et miks oon ollu koko ajan niin synkäl mielel. Tyttö, jolla oli riita mun kaa ja ei halunnukkaa sopii. Niin "se" on saanu mut tuntee et oon paska ihminen ja pilaan kaiken. En mä oo kauhee paha ihminen. Mä kyl ansaitsen rakkautta ja ystävii. Mä hymyilen, koska mul ei oo syytä itkee.


( vielä näin selvennykses en syytä sitä tyttöö syytän meijä riitaa).

Oon valmis.

Eli mitä mä tarkotan tolla on et mä oon valmis antautumaa tälle mailmaalle en jaksa rypee itse säälissä mul on ollu rankkaa, mut kaikki on nyt hyvin. Tarttin vaa vähä lomaa et tajusin sen. 

Oon aina ajatellu kaikkee mailman pahuutta mut ei se oo nii paha paikka. Me ihmiset päätetää et onks tääl kamalaa vai ihanaa. Mut jotku ihmiset joskus voi päättää sun puolest. Sillo pitää vaa taistella. 

≈

Mitä musta ajatellaa?

Tälläsenä mua pidetää epätoivosena, säälittävänä, marttyyrina, huomion kerjääjänä, rumana, tyhmänä, sadistina, ämmänä... ja tää lista vaa jatkuu. Mä myönnän et oon ollu jtn tost listast, mut oon nyt päättäny ryhtyy tälläseks : avoin, iloinen, ystävällinen, toiset huomioon ottava, reilu ja rehellinen. Onha se vaikeet olla noit kaikkii, mut mä aion yrittää.

Onks tää sen arvosta?

Onks tää kaiken paskan kokeminen elämän arvosta?

Eli siis yritän sanoo et jos mä nyt koen tätä kaikkee paskaa yms. ni tuleeks siit koskaa mitää muuta? Tai siis tuleeks tää aina olee tämmöst?

Kun mä nyt mietin vaik meijän luokkaa ni mä nään kaikkee tuskaa ja surua ja muide ihmisten iloa. Miks? Mut sen mä kyl tiiän tai ainakin omasta mielestä mä oon eniten saanu sitä paskaa, mut ei sitä koskaa tiiä mitä joku mun luokkalainen käy läpi. Joistain ihmisist kyl näkee et ei niil mitää vaikeet oo ollu ku ehk joku yhen viikon oli vaikeet thats it. En tarkota et mä oisin ainoo jolla on vaikeet mut siltä must välil tuntuu. 

Vittu yks asia mua meijän luokas kyl ärsyttää: siis mul on nuorempii kavereita lähel mun  himaa ni meijän luokan kaikki se halveksunta siis pelkkä se tapa kun ne kattoo mua jos mä mainitsen jtn. niist frendeist.

En oo taas vähään aikaa kirjottanu mitää, kesälomaa on kulunu viikko enkä oo poistunu kotootani paitsi jos on ollu pakko.

Mä vaan nukun, syön, pelaan yms. ja uin meijän altaas. Mä ajattelen et oon vaa väsyny mut onks se nii? Kun meen nukkuu mä ajattelen et : vau! Ei oo kouluu, ei huomen eikä pitkään aikaan.

Mitä mä teen? Eläks mä vai vaivunko epätoivoon? Oon täynnä kysymyksii. Oon oppinu tukahduttaa tunteeni jo niin hyvin etten tiiä mitä tunnen. Ooks mä surulline? Ooks mä ilone? Kuka helvetti tietää mitä mä tunnen!

Oon turhautunu. Mitä mä vittu oon!!! Tää on jotain ihan uutta. Ooks mä jotenki turta? Oisko jo aika lähtee? Oisko aika luovuttaa? Tuleeks täst yhtää helpompaa?